Thomas Ligotti on todella paljosta vastuussa. Esimerkiksi omaperäisyydestä, joka kauhukirjallisessa genressä painii aivan omassa sarjassaan. Ja jos miehen nimi ei sano yhtään mitään, niin se ei ole ihme, sillä jopa kotimaassaan Yhdysvalloissa Ligotti on niin tuntematon, että The Washington Post on kutsunut häntä ”kauhun tarkimmin varjelluksi salaisuudeksi”.

Ligotti aloitti kirjallisen uransa 1980-luvun alussa julkaisemalla novelleja lähinnä amerikkalaisissa pienlehdissä. Erikoisten ja oudon koskettavien tarinoidensa ansiosta hän sai itselleen varsin nopeasti pienen, mutta sitäkin innokkaamman ihailijajoukon. Ligotti oli myös elämäntavoiltaan jossain määrin sosiaalinen erakko, ja tämä - yhdistettynä hänen jo tuolloin hyvin ammattimaisesti kirjoittamaansa proosaan - synnytti innokasta spekulointia miehen henkilöllisyydestä: Oliko Thomas Ligotti kenties jonkun jo asemansa vakiinnuttaneen kirjallisen mestarin pseudonyymi?

Kaikkien scifi-tapahtumien äiti, isä ja pikkusisko, Finncon-Animecon 2009, jyrähtää Helsinkiin 10.-12. heinäkuuta. Massiivinen sukupolvialus laskeutuu Ruoholahteen ja täyttää Kaapelitehtaan mielenkiintoisilla ohjelmanumeroilla, harvinaisuuksia notkuvilla myyntipöydillä sekä värikkäillä kissankorvilla. Suomen kaikkien aikojen suurimman konvehdin kunniavieraina loistavat kirjailijasuuruudet Alastair Reynolds, George R. R. Martin ja Adam Roberts.

Ihmeen tuntua on tarjottu toistuvasti scifin tai spekulatiivisen kirjallisuuden ydinominaisuudeksi, joten määritelmä ei voi olla kovin kaukana totuudesta. Tämän kertaiseen Kutzpahiin on suodattunut neljä kirjaa, joissa kummuutta riittää vaikka muille jakaa. Näitä romaaneja lukiessaan on turha odottaa mitään "poika kohtaa hullun tiedemiehen, joka paljastuu hänen kauan kaivatuksi isäkseen, ja lentää lopussa onnellisena ylivalonnopeudella kohti auringonlaskua täydellinen tyttö kainalossaan" -tarinaa.

On yleinen harhaluulo, että science fictionilla olisi nimensä mukaisesti jotain tekemistä tieteen kanssa. Toki jotkut tarinanikkarit ovat pohtineet kuvaamiensa tapahtumien uskottavuutta, mutta nämä hidastempoiset ja raskaat teokset ovat harvoin tavoittaneet suuren yleisön suosiota. Viihteen tekijät ovat sen sijaan jo kauan sitten huomanneet, että terve järki ja hyvä yleissivistys ovat scifissä ja kauhussa pelkästään haitaksi.

Erityisesti elokuvien scifi on perinteisesti kliseistä, vähän samaan tapaan kuin vesi on märkää ja paavi on katolinen. Filmien lempiaiheita ovat tiedemiesten toimet, jotka menevät kammottavalla tavalla pieleen. Mutta kuinka moni on pannut merkille, että jo heidän alkuperäisetkin ideansa ovat useimmiten täysin järjenvastaisia?