Emmi Itäranta
Teemestarin kirja
Teos
Emmi Itärannan Teoksen suuren scifi- ja fantasiaromaanikilpailun voittanut esikoiskirja oli vielä käsikirjoitusvaiheessa nimeltään Veden muisti. Työnimi kuvaa romaanin teemoja ja niiden käsittelytapaa vähintään yhtä hyvin kuin monimerkityksinen Teemestarin kirja. Kaikki alkaa ja loppuu kiinalaiseen teeseremoniaan, rituaalien kietomaan meditatiiviseen rauhoittumiseen ja mielen tyhjentämiseen, jossa veden kunnioittaminen on yksi keskeisimmistä elementeistä.
Vedestä on kyse myös kirjan juonessa: Tuhonjälkeisen maailman makeavesivarannot ovat ehtyneet, ja veden säännöstely on oleellinen osa arkipäivää. Pienessä kylässä Kuusamon pohjoispuolella eletään yksinkertaista elämää, josta monet nykyajan mukavuudet ovat tiessään. Hämärän vuosisata on kadonnut muistista ja kirjoitetusta historiasta. Sen aikana öljy on loppunut, ja hupenevista energiavarastoista on käyty raunioittavia sotia, jotka jatkuvat edelleen. Entisajan tavarat, kuten kasettinauhurit, ovat muuttuneet tuntemattomiksi esineiksi, kun sähkö on käynyt harvinaiseksi hyödykkeeksi.
Kiinalaisen kulttuurin valtapiiri on ulottunut Siperian halki Skandinaviaan asti. Päähenkilön kotikylässäkin teemestariperinne on jo sukupolvia vanha. Teemestarit ovat toisinaan toimineet myös piilotettujen lähteiden vartijoina, ja tähän rooliin nuori Norian on kasvatettu.
Perinteiden ja alati uhkaavammaksi käyvien tulevaisuudennäkymien ristiriita on kirjan keskeisin konflikti. Kenelle ihmisen olisi tunnettava suurinta uskollisuutta: suvulleen, kylälleen vai koko ihmiskunnalle? Kuka hallitsee elintärkeää puhdasta vettä ja varjelee sen alkulähteitä?
Teemestarin kirja on varsinkin esikoisteokseksi ehjä ja kaunis, niin temaattisesti kuin kielellisestikin. Teksti on jaettu kolmeen osaan, ja niiden keskinäiset suhteet rakentuvat hallitun toiston avulla. Runsaana polveileva, hyvinkin runollinen kieli on paikoin vähällä liukastua omaan kaunosieluisuuteensa. Parhaimmillaan se on aistivoimaista, itämaissävyisen harmonian hienosti saavuttavaa.
Teeseremonian filosofian mukaisesti kauneuden tavoitteluakin tärkeämpää on alituinen vähittäinen muutos ja sen hyväksyminen. Ajan juoksu, veden kulku ja luopuminen siitä, minkä virta vie mennessään.
Kirjan juoni menneisyydessä häämöttävine salaliittoineen on melko tavanomainen tekstin tyylilliseen hienostuneisuuteen nähden. Juonen kehyksenä toimiva maailmanselitys on sinänsä vakuuttava, mutta jättää sekä suuria linjoja että yksityiskohtia arvailun varaan. Miksi juuri Kiina on ottanut sotilaallisen ja taloudellisen vallan? Miksei kaatopaikkojen muovi- ja muita jätevarantoja hyödynnetä systemaattisemmin? Vaikka kirjan näkökulma onkin nuoren tytön, jonka elinpiiri ei ulotu juuri pikkukylää laajemmalle, olisi lisätaustoitus ollut paikallaan.
Itärannan romaani kommentoi hienovaraisesti myös nykyajan maailmanmenoa, vaikka painopiste on muuttuneen elinympäristön synnyttämissä ongelmissa ja ristiriidoissa. Ekologinen viesti on vahva. Teos näyttää, miten ekokatastrofi rappeuttaa vapaan yhteiskunnan vahvimpien diktatuurin alle.
Tunnelmaltaan dystooppisen romaanin loppunousu sisältää kaivatun toivonpilkahduksen. Ajatuksen siitä, kuinka vapaan ajatuksen puroset viimein murtavat salailun ja tyrannian vuosisataisen padon.
Elli Leppä
KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/12:sta.
Mukana mm. Laura Gustafsson: Huorasatu, Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko, Janica Brander: Lihakuu, Marton Taiga: Osiriksen sormus, Alastair Reynolds: Pääteasema, Michel Houellebecq: Maasto ja kartta, Leonie Swann: Ihmissutta ken pelkäisi, Lincoln Child: Kuoleman algoritmi, Douglas Preston ja Lincoln Child: Tulikivi, Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka, Pierre Pevel: Varjojen alkemisti, E. T. A. Hoffmann: Yökappaleita, Tessa Gratton: Veritaika, John Stephens: Smaragdiatlas, Kat Falls: Vastavirta, Michael Grant: Mahtavat 12 sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun avaruusseikkailu.