Tähtivaeltaja |Babeknabel |Vapaa ajatus |LUEMINUT |Tilaus |Palaute |Haku |
Alkukuvat
Tähtivaeltaja 4/11

Mekaaninen metalliruumis, sammiossa kasvatettu kloonivarsi vai bittejä virtuaalitodellisuuden uumenissa? Kas, siinäpä vasta kysymys.

Mutta mitäs me pienistä, sillä vuoden viimeisen Tähtivaeltajan keskiössä säkenöi suomalaisen spefin moniottelija. Anne Leinonen tunnetaan niin palkittuna novellistina, Usva-lehden päätoimittajana kuin ahkerana kirjoittajakouluttajanakin. Sekä tietenkin yhteistyöromaaneistaan Eija Lappalaisen kanssa, joista esillä on nyt ollut mainio Routasisarukset-teos (3/11). Finlandia Junior -ehdokkuudesta huolimatta kirja iskee kybällä myös aikuislukijoiden aivokuoreen.



 {mos_fb_discuss:512}
Lue lisää...
 
Lukemattomia kirjoja
Tähtivaeltaja 4/11

Korjataan heti kärkeen edellisen kolumnin lopussa ollut vanha tieto: M. John Harrisonin uutukaisen nimi ei lopulta olekaan Pearlant vaan Empty Space. Mielenkiintoista nimenvaihdoksessa on, että Harrisonin ensimmäistä kirjailijasivustoa kutsuttiin aikoinaan Empty Spaceksi - se oli myös Light-romaanin alkuperäinen työnimi.


Mutta asiaan. In the Mouth of the Whale on Paul J. McAuleyn opus, jossa määritellään koko ihmiskunnan tulevaisuus.

 

 {mos_fb_discuss:514}
Lue lisää...
 
Uutiskuvat
Tähtivaeltaja 4/11

Åcon 2012

Pohjoismaiden kostein scifi- ja fantasiatapahtuma palaa kuvioihin ensi keväänä. Åcon 5 järjestetään tuttuun tapaan Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa. Päivämääränä 17.-20. toukokuuta.

Suomalaisen ja ruotsalaisen fandomin kerman, maidon ja piimän yhteen kokoavan festivaalin ulkomaisena kunniavieraana loistaa Tähtivaeltaja 1/11:sta tuttu, moneen otteeseen palkittu yhdysvaltalaiskirjailija Catherynne M. Valente.

Åconin osallistumismaksu on 25 euroa, jonka päälle tulevat vielä matka- ja majoituskulut. Silti tätä rentoa genrejuhlaa ei jätä väliin edes maaginen pumpernikkeli.

aconfive.wordpress.com



 {mos_fb_discuss:513}
Lue lisää...
 
Keinomaailman reunalla
Tähtivaeltaja 4/11

 Tähtivaeltaja on aina pyrkinyt seuraamaan aikaansa scifin, kauhun ja fantasian laajalla rintamalla. Kirjallisuuden ohessa on kerrottu elokuvista, roolipeleistä, sarjakuvista, leluista ja musiikista. Nyt vuorossa ovat tietokonepelit.

Juuri konsolipeleissä toteutuu science fictionin ikiaikainen lupaus virtuaalisista ihmemaailmoista, jotka heräävät henkiin silmiesi edessä. Tarjolla on seikkailuja, jotka vaativat pelaajaltaan aitoa osallistumista. On kiehtovia tarinoita, jotka haastavat käyttämään aivoja tai pakottavat tekemään hankalia moraalisia valintoja.

Viimeisten vuosikymmenten aikana peleistä on kasvanut miljoonabisnes, ja näillä markkinoilla genretuotteet ovat kysyttyä tavaraa. Keinomaailman reunalla -palstalla tutustutaan allekirjoittaneen täysin subjektiivisesti valitsemiin peleihin tai pelisarjoihin. Lähtölaukauksena saa kunnian toimia väkevä teos, joka ei varmastikaan ole aivan kaikkien makuun.


 {mos_fb_discuss:515}
Lue lisää...
 
Antikuvat
Tähtivaeltaja 4/11

China Miéville

Toiset

The City and the City

Suom. J. Pekka Mäkelä. Karisto

Kauan on nähty vilua ja nälkää, mutta tässä se vihdoin on! Ilmielävänä ja käsillä hiveltävänä. Vuoden odotetuin romaanikäännös heti Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan jälkeen. China Miévillen alkujaan vuonna 2009 ilmestynyt Toiset.



 {mos_fb_discuss:516}
Lue lisää...
 
Sarjakuvat
Tähtivaeltaja 4/11

Dan Barryn piirtämiä Flash Gordon -tieteisseikkailuja on viimeksi nähty Suomessa laajemmin vuosien 2009 ja 2010 Mustanaamio-lehdissä. Nuo tarinat olivat kotoisin 1950-luvun alkupuolelta. Jalavan nyt julkaisemaan Flash Gordon - Avaruuden rauhanlietsoja -albumiin on puolestaan koottu rupeama sanomalehtistrippejä vuosilta 1965-1966.

Meno on vallan hurjaa, kun Maan avaruusvalvonnan palkkalistoilla häärivä Flash sekä hänen paras ystävänsä, tohtori Zarkov, ratkovat scifistisiä arvoituksia. Jo alpparin ensimmäisellä sivulla sankarikaksikko juuttuu ansaloukkoon, päätyy kaapatuksi sekä saa niskaansa litratolkulla vesitulitusta - minkä miehet tulkitsevat aivopesuksi! Spiidillä tehostettu tahti ei hellitä jatkossakaan, kun eteen ladataan toinen toistaan hilpeämpiä kahjouksia.



 {mos_fb_discuss:517}
Lue lisää...
 
Anne Leinonen - Langat käsissä
Tähtivaeltaja 4/11

Kun vuonna 2005 juttelin erään pitkän linjan genrekustantajan kanssa suomalaisesta fantasiasta, hän totesi, ettei vaivaudu enää moista julkaisemaan. Hänestä romaanit olivat heikkotasoisia ja myivät huonosti. Kuusi vuotta myöhemmin kotimaisen spekulatiivisen fiktion kenttä on elävämpi kuin aikoihin. Hyvien kirjailijoiden nimiä voi heitellä ilmaan tarvitsematta pelätä niiden loppuvan. Mitä on tapahtunut?



 {mos_fb_discuss:522}
Lue lisää...
 
Elokuvat
Tähtivaeltaja 4/11

Real Steel

Kun leffan levittäjänä toimii Walt Disney -studio, ohjaajana häärii Shawn "Yö museossa" Levy ja teemana on isän ja pojan bondaus, eivät odotukset asetu kovin korkealle. Real Steel yllättää kuitenkin positiivisesti. Imelyys on minimissään, ja jopa ääliömäinen idea 11-vuotiaasta robottinyrkkeilyn supertaitajasta maistuu siedettävältä.



 {mos_fb_discuss:521}
Lue lisää...
 
Rakkautta & Anarkiaa 2011
Tähtivaeltaja 4/11

Aasiasta kajahtaa

Moderni aasialainen elokuvataide eli kultakauttaan 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Sittemmin onnistumiset ovat olleet harvemmassa. Usein elokuvat ovat jääneet keskinkertaisuuden tasolle, kuten Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien viimevuotinen tarjonta todisti.


Tänä syksynä sujui hieman paremmin, vaikka tuikitäydellisiä filmejä ei nytkään silmien eteen eksynyt. Virkistäviä valopilkkuja sentään.



 {mos_fb_discuss:523}
Lue lisää...
 
Nova 2012 -kirjoituskilpialu
Babeknabel
Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu, palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu, jonka Turun Science Fiction Seura ja Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat järjestävät vuonna 2012 jo kolmannentoista kerran.

Kilpailuun voivat ottaa osaa kaikki kirjoittajat, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Omakustanteet ja julkaisut antologioissa eivät ole este kilpailuun osallistumiselle. Novellien aihe on vapaa, kunhan se liittyy science fictioniin tai fantasiaan.


 {mos_fb_discuss:93}
Lue lisää...
 
Uudet kommentit
Babeknabel
Paikalla
Tilastot
Jäseniä: 1067
Uutisia: 1595
Sivuhakuja: 5256704
Sisään/Ulos





Salasana unohtunut?
Ei vielä käyttäjätunnusta? Luo tunnus
Muuta
>>Locus Online
>>Netticolosseum

Design: Sami Saramäki, production Tmi Ambidekstria